Oho oho, täällä sitä nyt taas kökitään.
Sain koulusta potkut, että tervetuloa takaisin marraskuussa. Vituttaa vaan kun kaikki paska tungettiin minun niskaan vaikka mitään ei periaatteessa edes tapahtunut. Tai no ehkä tapahtui mutta kenelläkään ei ole mitään todisteita ja silti syytetään niinkuin asiasta olisi parempaakin tietoa.

Rehtorikin kävi oikein irc-galleriassa kyyläämässä minun ja kavereideni kommentteja. Jo on kurnu alas vajonnut, jokseenkin noloa myöntää että tuollaista on tehnyt. Yksityiselämä ei kuulu koululle paskan vertaa eikä se, mitä teen vapaa-ajallani kouluajan ulkopuolella perkele.

Olihan meillä hauskaa niin kauan ku sitä kesti.
Että onnellista elämää.

Eilen oli kivaa, toissapäivänä oli kans kivaa. Sunnuntainaki oli kivaa.
Vittu tänään ei. Oli vaan kiva olo. Ja nyt seki meni luojan kiitos.
Ja nyt tuolla alhaalla ne ryyppää ilman minua. PERKELEEEE.
Ja mulla ei oo ees rahaa.
Eikä vittu täällä jaksa olla vaan huvittas lähteä kotiin.
Ai vittuuuu.

Reilukerho kokoontuu jälleen.
Tytsyt koppas jätkät mukaansa tupakalle ja jätti meidät tänne.
Nyt me nyhjätään tyhjässä asunnossa ku toiset ollu poissa noin tunnin ja kekkulehtaa jossain mun poitsu kainalossa. Vittu ku vituttaaaaaaaa.
   Että tällasia kavereita.

Olen tässä koko aamun touhunnut vaikka ja mitä, mutten siltikään ole saanut mitään aikaiseksi. Raivostuttavaa, ei oikein tiedä että mitä seuraavaksi ja mistä aloittaisi kun on niin paljon asioita joita pitäisi hoitaa. Kauhea stressi. Sunnuntaina pitäisi olla jo kimpsut ja kampsut kasassa, täällä olen yrittänyt pakkailla jonkin verran mutta ei tästä mitään tule. Lisäksi pitäisi hoitaa koiralle ruoat ja palautella kaikki lainatut tavarat takaisin oikeille omistajilleen, maksaa laskuja ja tulostella kuitteja ja hoitaa pankkiasioita ja siivota ja remontoida tämä kämppä loppuun ja ehtiä vielä ostella uusia vaatteita ja sen sellaista. Eniten vaikeuksia tuottaa asioihin tarttuminen. Tiedän varsin hyvin, että ne on hoidettava tämän päivän ja huomisen aikana mutten siltikään saa itseeni mitään vauhtia. Arh. Ei inspaa.

Toivottavasti tuo hiukkaskiihdytin räjäyttää meidät taivaantuuliin!

Oi voi, arvasin ettei tännekään blogiin tule niin usein kirjoiteltua. On vain sattunut niin paljon kaikkea mahdollista, ettei ole oikein jaksanut. Eikä oikeastaan ole ensimmäisenä mielessä ollut että pitäisi blogiakin pitää. Mutta nyt on kaikki jotenkuten reilassa. Tai ei ole, mutten jaksa nyt välittää siitä. Olen nimittäin ajatellut, että nyt kun koulu alkaa vihdoin 11.päivä, niin jätän ihan kaiken entisen tänne ja aloitan täysin puhtaalta pöydältä. Kun vanhat kaverit eivät minua kaipaa, niin miksipä itsekään tuhlata ajatuksia heille?
  
Toisaalta olen edelleen niin maassa, etten jaksaisi millään aloittaa koulua. Taas pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni, toisaalta se on tosi hyvä että tulee jotain rutiineja mutta ei minusta juuri nyt taida olla siihen. Enkä todellakaan jaksa esittää taas pirteää ja pitää kestohymyä naamalla. Mutta sen näkee sitten, voihan se todellakin tehdä minulle ihan hyvää. Että pääsee uusin ympyröihin ja irti tästä kaikesta. Eniten tässä pelottaa se, että menen sinne yksin. En tunne ketään koko paikasta eikä minulla ole siellä edes sitä vähää, mitä minulla on täällä. Kukaan ei kisko väksin pystyyn ja vedä perässä elämää eteenpäin. Täytyy itse ottaa itse niskasta. Epäilen kyllä ettei se onnistu. Miksi nyt, kun ei ole aikaisemminkaan siitä mitään tullut? En vaan enää halua yhtään enempää ongelmia. Olisi ihanaa, jos kaikki alkaisi rullaamaan hyvin. Niinkuin joskus aikasemmin.
    Maisemanvaihdos siis on kyllä tarpeen, mutta ehkä hiukan myöhemmin. Tämä aika on kulunut niin äkkiä, ettei oikein ole ehtinyt ajatella koko asiaa, tsempata itseään. Tänään tajusin, että ensiviikolla pitäisi olla jo muuttamassa herranjumala! Saa nähdä mitä tulee vai tuleeko mitään. Hyvä puoli on myös se, ettei välttämättä ole aikaa ajatella ja olla yksin itsensä kanssa niin paljon. Ei ehdi masentua tämän enempää, kun on pakko pysyä kiinni normaalissa elämässä ja yrittää käyttäytyä normaalisti. Nyt kun olen lomalla, en edes yritä. Se tuttu usva on taas vallannut minun pääni ja turruttanut minut. On kai se ihan helpottavaa mutta pidemmän päälle ei ollenkaan hyväksi. Täytyy puhkaista pää läpi ja alkaa hengittämään! Minähän lupasin. Ja sitä lupausta en aio rikkoa, joten täältä tullaan elämä :)